Moni paikka pitäisi saada kuvattua ylhäältä käsin. Silloin saadaan parempi kuva kaikesta, mitä alueella sijaitsee ja millainen maasto on kyseessä. Ihmiset eivät osaa lentää, joten sinne ylös pystytä menemään kameran kanssa heilumaan. Eikä kameraa voi oikein pistää linnunkaan mukaan. Niitä ei voi ohjata oikeaan paikkaan, eivätkä ne pitäisi kameroista selässään. Mutta onneksi nykyään on käytössä ilma-aluksia, jotka lentävät ilman miehistöä. Ne ovat niin pieniä, että ei niiden mukaan mahtuisikaan. Pieni koko on myös hyvä asia, koska sen takia ne eivät ole kovin kalliita. Harrastuksen aloittaminen ei siis vaadi suurta lainaa tai omaisuutta. Näitä pieniä käteviä lentoaluksia, joiden mukaan voi laittaa myös kameran, kutsutaan droneiksi.
Drone on harrastus, mutta sitä voi käyttää myös apuvälineenä
Dronen lennättäminen on mukava harrastus. Kun sellaisen hankkii, kannattaa ensin selvittää sen lennättämiseen liittyviä sääntöjä. Sitä ei voi lennättää ihan missä tahansa. Se voi myös aiheuttaa muille mielipahaa, jos se pörrää ilmassa häiriten muita. Kun hankkii ensimmäisen dronen, ei sen välttämättä tarvitse olla sieltä parhaimmasta ja kalleimmasta päästä. Alussa perusmalli riittää aika monen kohdalla.
Dronesta on apua myös muutenkin kuin sen viihdyttävyyden kannalta. Sitä käytetään apuna monella eri alalla. Varsinkin siinä olevalla kameralla voidaan kuvata monia tärkeitä kohteita ja asioita. Kun kameran kuvassa nähdään kerralla suuri alue, se kertoo yleensä paljon enemmän kuin maan kamaralta kuvatut pienet osat tästä samasta paikasta.
Harrastuksesta voi tehdä myös ammatin
Tästäkin harrastuksesta, kuten monesta muustakin, voi tehdä itselleen vaikka ammatin. Se voi tarkoittaa vaikka ammattimaista kisaamista. Mutta lähes jokainen suomalainen kisaa vielä ihan harrastemielessä. Jos kisaamaan pääsee jollekin kansainväliselle kisalle, voi sieltä napata palkinnoksi jopa satoja tuhansia euroja. Kun on taitava käsittelemään dronea, voi siitä saada ammatin myös muulla tavalla kuin kisaamalla. Sitä tarvitsevat poliisit sekä monet muut ammattilaiset. Sillä voi vaikka kuvata puita ylhäältä, jonka jälkeen kaikkien puiden määrän voi laskea helposti. Siitä on apua maa- ja metsätaloudessa sekä monissa ammateissa, joissa sitä ei vielä ole edes huomattu käyttää.
Lue dronetoiminnan tulevaisuudesta Business Tampereen sivuilta.